Allergeenit

  • 28 Apr, 2021

Allergeenit ovat asia, joita ei kannata vähätellä. Esimerkiksi gluteeni voi aiheuttaa syöjälleen hankaluuksia pidemmän aikaa vielä syömisen jälkeen vatsa- ja iho-oireiden muodossa. Nämä ovat nykyään onneksi helposti tarkastettavissa, sillä tietyt asiat tulee selvitä myyntipakkauksesta. Kun ruokaa tilaa netistä, on helppo selvittää jo ennen tilaustaan, onko tuotteissa itselle sopimattomia ainesosia. Näin ei tule vahingossa ostaneeksi jotain epäsopivaa. Myös ravintoloissa tulee olla helposti nähtävillä mahdolliset allergisoivat ainesosat.

Allergeenit elintarvikepakkauksissa

Allergeenit, kuten gluteeni, tulee siis olla selkeästi merkittyinä pakkauksissa. Lista on pitkä, mutta yleisimpinä tulee mainita viljat, maito ja pähkinät. Jos tuotetta käsitellään samalla linjastolla kuin esimerkiksi pähkinää sisältävää, tulee siihen merkitä tämä kuuluisa 'saattaa sisältää pähkinää' -lause. Joillekin nimittäin pienikin määrä allergeenia voi aiheuttaa kohtalokkaita seurauksia. Nykyään tuotemerkinnöissä allergisoivat aineet on vahvistettu niin, että ne on silmän helppo tavoittaa listalta. Tämä helpottaa kummasti, sillä usein listat ovat todella pieniä ja tiiviitä, jolloin niiden lukeminen voi olla haasteellista.

Pastabox -sivusto esittääkin, että helpommalla pääsee, kun selaa netin kautta tuotteiden sisällöt omassa rauhassaan. Kaupan vilinässä voi olla vaivalloista kierrellä ja etsiä erikseen tarvitsemansa ja tutkailla jokainen tuote erikseen. Siinä voi askeleita kertyä jo enemmän kuin riittävästi. Kun tämän suorittaa sohvalla, jää aikaa ja energiaa siihen itse pääasiaan: kokkaamiseen ja syömiseen. Kokkailu on paljon mukavampaa, kun ei ole joutunut stressaantumaan kauppojen hyllyväleissä etsien sopivia tuotteita itselleen. Varsinkin, jos allergia ei ole tuttu asia itselle voi olla melkoisen tuskaistakin löytää ne oikeat tuotteet. Olemme koonneet saman katon alle monia myyjiä, joiden avulla tämäkin ongelma on ratkaistavissa melkoisen helposti ja mukavasti.

Anafylaktinen sokki ei ole leikin asia

Joillain esimerkiksi pähkinäallergia on niin vakava, että riskinä on anafylaktinen sokki, jolloin onkin jo kiire toimia. Tilannetta haluaa välttää viimeiseen asti ja siksi on hyvin tärkeää ottaa allergiat vakavasti. Vaikka kyseessä ei olisikaan niin vakava tilanne, että epipen kulkisi aina mukana, on silti hyvin kiusallista joutua vaikka viettämään seuraavat päivät vessan uumenissa. Iho-oireet ovat myös hyvin ikäviä ja monesti kestää pitkään ennen kuin oireilu saadaan taas kuriin. Varsinkin lapsilla ihottuman hoitaminen on haastavaa ja vääriä asioita saattaa lipsahdella suuhun aivan epähuomiossakin.

Allergeenien merkitseminen tuotteisiin on loistava keino estää anafylaktinen sokki syntymästä. Kun syöjä ja ruoan valmistaja ovat tarkkoja, voidaan syödä herkkuja hyvillä mielin. Ja herkullisia ruokia onkin nykypäivänä hyvä valmistaa, sillä vaihtoehtoja tuotteisiin on valtavia määriä. Esimerkiksi lähestulkoon kaikki on korvattavissa, kun puhutaan vaikka maidottomasta ruokavaliosta. Myöskään gluteeniton ei ole enää niin rajoittava, eikä tarvitse tyytyä elämään ilman pastaakaan vaan sitäkin löytyy jopa useissa eri muodoissa. Mistään ei siis tarvitse allergioiden vuoksi jäädä paitsi ja haluamme auttaa siinä tarjoamalla hyvän valikoiman tuotteita.

Allergeenit ja ristiallergia

Allergeenit ovat merkillinen asia ja allergeenien merkitseminen, vaikka onkin loistava juttu, ei aina pelasta kaikkea. On nimittäin mahdollista olla myös ristiin allerginen ja tilanne hankaloituu monilla varsinkin siitepölyaikana. Tällöin ongelma onkin itse asiassa siitepölyssä eikä varsinaisesti ole ruoka-aineallergia. Porkkana on hyvin yleinen tällä listalla kuin myös paprika. Nämä liittyvät useimmin koivuallergiaan. Toki näitäkin tuotteita kannattaa silloin vältellä, mutta luultavasti riittää, jos välttelyä jatkaa siitepölyajan. Muina aikoina näiden herkkujen nauttiminen voi onnistua täysin ongelmitta. Nämä ovat asioita, jotka selviävät usein vain kokeilemalla ja itseään tarkkailemalla. Ihania ruokia on maailma ja netin kauppapaikka täynnä, joten jokaiselle varmasti löytyvät ne omat ruokaherkut allergioista huolimatta.